Lapsiperheet.net

On nyt blogi perheen arjesta.

Säästövinkit lapsiperheille: ruoka, vaatteet ja harrastukset

Vinkit ruokaostoksiin

Kannattaa suosia kauppaketjujen omia tuotemerkkejä, kuten Pirkkaa. Usein kaupat asettavat nämä tuotteet hyllyillään melko alas, koska muut merkit maksavat kauppiaalle saadakseen tuotteensa hyville hyllypaikoille.

Suunnittele ateriat etukäteen, jolloin heräteostoksia tulee tehtyä vähemmän. Talviaikaan keitot ovat edullisia ja suosittuja. Käytä esimerkiksi alennusnakkeja keitossasi. Paras aika vierailla ruokakaupassa on myöhään iltapäivästä, jolloin kaupat laittavat alehinnat tuotteisiin. Valmista ruoat esimerkiksi sunnuntaisin ja annostele ne pakasterasioihin, joista alkuviikon ruoat voi jättää jääkaappiin ja loput voi pakastaa.

Kasvien kasvattaminen siemenestä asti on hauskaa puuhaa lapsiperheille, etenkin silloin kun ulkokelit eivät houkuttele leikkimään pihalla. Laita multaa pestyihin jugurttipurkkeihin, laita siemeniä multaan itämään ja kastele mullat hyvin. Versojen noustessa voit siirtää itäneet kasvit isompiin ruukkuihin. Mikäli viljelet parvekkeella, usein riittää jos hankit ison multapussin ja asetat sen seinää vasten. Leikkaa reiät multapussiin ja siirrä versot varovasti uuteen multaan. Tällöin sinun ei tarvitse ostaa kalliita viljelyastioita.

Vinkit vaateostoksiin

Osta myös kasvuikäisten lastesi vaatteet alennusmyynneistä ja ennakoi pituustaulukoiden avulla, minkä pituisia lapsesi tulevat olemaan tuona kautena. Netistä löytyy myös useita Facebook-ryhmiä joissa lasten tavaroita ja vaatteita joko myydään halvalla tai vaihdetaan toisiin tuotteisiin. Loput lasten vaatteet kannattaa hankkia joko kirpputorilta tai sukulaisilta ja tutuilta. Monet tuttavaperheet ovat yllättävän kiitollisia saadessaan pieniksi jääneet lastenvaatteet pois nurkista, vapauttaen enemmän kaappitilaa käyttöön.

Voit säästää myös leluissa

Lapsille tarvitsee ostaa vähemmän leluja, kun osan leluista piilottaa lapsilta pidemmäksi aikaa. Kun ne ottaa taas esiin, lelut tuntuvat kuin uusilta ja intoa riittää.

Joulun säästövinkit

Hanki suurin osa lasten joululahjoista edellisen vuoden alennusmyynneistä. Jätä tarvittaessa hiukan budjettia muutaman toivelelun hankintaan juuri ennen joulua.

Lasten harrastukset

Suosi kunnan tarjoamia, edullisia harrastuksia. Loistavia harrastuspaikkoja ovat esimerkiksi kuntien frisbee golf -radat, laavut, lintutornit ja kirjastot. Kirjastoilla on esimerkiksi satutunteja pienemmille lapsille. Kunnat ylläpitävät myös ulkoliikuntapaikkoja joita on hyvä käyttää, kuten luisteluratoja ja hiihtolatuja. Jos taloyhtiössä on muitakin lapsiperheitä, voitte sopia lapsille järjestettävästä ohjelmasta. Kun ilmoittaudut opettamaan lapsille hiihtoa pihalla tai vetämään iltapäivän pulkkamäessä, seuraava vanhempi voi toisella kertaa vetää esimerkiksi tutkimusmatkan ötököiden maailmaan viereisessä metsässä.

Lapsiperheenä lomailu

Asunnon vaihto eli home exchange on kasvattanut suosiotaan ympäri maailmaa. Myös isoilla lapsiperheillä voi hyvinkin olla varaa myös ulkomaan lomiin. Etenkin monilapsiset perheet voivat säästää tuhansia euroja vuodessa, mikäli sopivat toisen kodinomistajan kanssa yhteisestä asuntojen vaihdosta tälläisellä nettisivustolla. Voi olla myös mahdollista säästää lennon hinnassa pelkillä käsimatkatavaroilla matkustaessa, mikäli asuntonsa vaihtava perhe suostuu yhteiseen lelujen käyttämiseen. Joidenkin sivustojen, kuten esimerkiksi Home Exchangen kautta vaihtaessa lomailijat voivat luovuttaa myös autonsa toistensa käyttöön, jolloin kummatkin säästyvät autojen vuokrauskustannuksilta.

Viime aikoina suosiotaan kasvattanut Facebook-trendi on suomalaisten asunnon vaihto. Etsi ulkomailla asuvien suomalaisten Facebook -ryhmiä esimerkiksi hakusanoilla "Britannian suomalaiset", "Finnish people in…" ja liity näihin ryhmiin. Ryhmissä voit ehdottaa myös asunnon vaihtoa esimerkiksi Helsingin ja Barcelonan välillä tai ilmaista kiinnostuksesi vuokrata kohtuuhintainen asunto loman ajaksi. Ulkomailla asuvat suomalaiset käyttävät usein esimerkiksi AirBnB -majoituspalvelua mutta koska heidän vuokrasopimuksensa estävät nykyään alivuokraamisen, asunnon väliaikainen vuokraaminen on helpompaa luotettaville suomalaisille, jotka eivät kiinnitä "sukulaisina" yhtä paljoa huomiota kuin muualta tulevat vieraat. Hotellien vaihtaminen asuntoihin tarjoaa myös autenttisemman lomakokemuksen, sillä näin pääset kokeilemaan kaupungissa asumista kuin paikallinen.

Liity myös sivustolle nimeltä CouchSurfing. Sieltä voit löytää myös ilmaista kotimajoitusta isännän luona. Tätä sivustoa käyttäessä on kohteliasta tarjota majoituksen tarjoavalle isännälle tai emännälle esimerkiksi ateria tai osallistua ruoan laittoon tai tiskaukseen.

Lastenvahdit

Lasten vahdin palkkaamisen sijaan voit sopia muutaman kaveripariskunnan kanssa lastenvahtivuorojen vuorottelusta. Lasten vahdin palkkaaminen tekee ison loven illanviettobudjettiin. Jos lasten vahtiminen tehdään useamman pariskunnan kesken, kaikki säästävät rahaa. Myös isovanhempien lastenvahtiapu voi olla kultaakin arvokkaampaa, jos sellaista on tarjolla.

Panttipullot

Itsestäänselvyys, mutta pantilliset lasipullot eivät kuulu lasinkeräykseen eivätkä muoviset pakkausmuoville varattuun laariin. Monet häpeilevät panttipullojen palauttamista, ja jopa pullojen keräämistä, mutta siihen ei ole syytä, eritoten jos pullot on ostettu omin rahoin — silloinhan on itse maksettu myös se panttimaksu. Sen vuoksi pantillisen pullon palauttamatta jättäminen tarkoittaa rahan heittämistä kankkulan kaivoon.